keskiviikko 10. elokuuta 2016

Testissä Treffi Pub & Bistron burgeri

Herttoniemen metroaseman vieressä Helsingissä sijaitseva Treffi Pub & Bistro on saanut kovasti kehuja viime aikoina burgeristaan. Näitä hyviksi kehuttuja burgereita kun on tapana käydä maistelemassa, niin pitihän sitä tännekin vääntäytyä. Mukana meillä oli ystäväpariskunta J&J, jotka ovat näissä kuvioissa olleet usein ennenkin mukana.


Paikan ruokalistalta olisi löytynyt yhtä jos toista muutakin kokeilemisen arvoista. Paikka ei kadulle päin näytä juuri normaalia lähiöpubia ihmeellisemmältä, mutta peremmältä löytyvä avoin keittiö ja ruokailupuoli osoittavat, että ruokaankin suhtaudutaan tässä ravitsemusliikkeessä vakavasti.


Tarjolla olisi ollut kivan oloisia oluitakin, mutta autolla paikalle saapuneena jätin oluen seuraavaan kertaan. Tilasimme koko seurueelle paikan juustoburgerin. Siihen kuului ihan miehekkään kokoinen 220 g Black Angus -pihvi, juustoa, pikkelöityä punasipulia sekä chilikastiketta ja savumajoneesia. Kaverina tälle tarjottiin ranskalaisia parmesan-tryffelimajoneesin kera.


Jopa minä olisin burgerin väliin voinut laittaa vähän kasviksiakin. Maun puolesta en kuitenkaan voi sanoa hirveästi mitään lisää kaivanneeni. Burgeri ei ehkä ihan täysin lunastanut hurjia odotuksia, jotka olivat ehtineet muodostua ylitsevuotavan kehuvia arvioita ravintolasta luettuani, mutta ei siinä mitään vikaakaan ollut.


Treffin juustoburgeri oli kuitenkin todella mehukas ja erittäin maukas. Vaikka en tätä ehkä kaupungin parhaaksi burgeriksi nostaisikaan, pääsee tällä kyllä sinne top vitoseen. Listan ylläpitämisen olen kyllä jo suosiolla lopettanut aikoja sitten. Tämä oli hyvä burgeri, tulen sitä syömään toistekin. Olen puhunut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...