keskiviikko 3. elokuuta 2016

Herkkusuut Floridassa: Osteria del Teatro

Kevään Floridan reissulla vietimme syntymäpäivääni Miami Beachilla. Synttäri-illallista varten tutkailimme niin Yelpin kuin Tripadvisorinkin kautta sopivaa ruokapaikkaa ja päädyimme lopulta italialaiseen ravintolaan Osteria del Teatro, joka sijaitsee Washington Avenuen ja Española Wayn risteyksessä.


Ravintola ei ollut kaupungin edullisin, mutta se on kerännyt kovasti kehuja ja ollut toiminnassa jo 25 vuoden ajan. Ruokalista näytti varsin tyypilliseltä italialaiselta. Siksi olimmekin varsin luottavaisin mielin liikkeellä. Varmuudeksi olimme edellisenä päivän ohi kävellessämme käyneet tekemässä pöytävarauksen. Paikka näytti ainakin silloin varsin täydeltä ja varauksettomia ihmisiä jouduttiin käännyttämään ovelta.


Päädyimme ohittamaan alkuruoan, mutta tilaamaan risoton ja pääruoan. Herkkutattirisotto kuuluu ehdottomiin annoskateuden aiheuttajiin, siksipä tilasimme sen kumpaisellekin. Risotto oli juuri sellaista kuin sen kuulukin olla. Tykkäsimme kovasti.


Pääruossakin päädyimme samaan vaihtoehtoon, päivän erikoislistalta löytyneeseen kalaruokaan. Kalan laji ei jäänyt mieleen, mutta tarjoilija kehui annosta kovasti ja hyväähän se olikin.


Jälkiruoissa lähdimme sitten eri teille. Minä valitsin omenapiirakan, joka osoittautui paljon tarte tatinin tyyliseksi. Omenapiirakka on harvoin huonoa, eikä se sitä ollut nytkään. Tykkäsin kovasti.


Parempi puolisko otti tyypillisesti kotitekoista tiramisua. Se olikin erinomaista, joskin lautaselle sattunut pala ei ehkä esteettisyydellään häikäissyt.

Risoton, pääruoan, jälkiruoan ja viinilasillisten jälkeen päädyimme yli $200 laskuun. Ei tässä missään huippuravintolan hinnoissa vielä oltu, mutta tyylilajissaan ravintola oli sieltä tyyriimmästä päästä. Hyvästä ruoasta voi kuitenkin aina maksaa. Tyytyväisinä raahauduimme muutaman korttelin matkan hotellillemme täysinäisten vatsojemme viereen nukkumaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...