sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Laskiaispulla Nutellalla ja banaanilla

Laskiaispulla, tuo ruotsalainen keksintö, on perinteisesti nautittu mantelimassalla ja kermavaahdolla täytettynä. Mantelimassan kanssa nykyisin kilpailee myös hillotäyte. Näiden kahden paremmuudesta käydään usein kiivaitakin väittelyitä. Vaan viime vuonnapa ruotsalaiset menivät keksimään uuden kummajaisen. Nutellaahan muutenkin tungetaan joka paikkaan, joten miksipä sitten ei laskiaispullaankin.


Nutellalla ryyditettyjä laskiaispullaohjeita on ollut paljon näkyvillä suomalaisissakin ruokablogeissa, mutta näissä kaikissa yleensä sekoitetaan Nutella kermavaahdon joukkoon. Minulle tuosta ruotsalaisesta uutisesta tuli ihan erilainen mielikuva. Sen pohjalta lähdin kokeilemaan. Tämmöistä tuli tällä kertaa. Pullat leivoin Kinuskikissan jakamalla ohjeella. Se vaikuttaa varsin perinteiseltä pullaohjeelta ja on ollut aina toimiva.

pullataikina
200 g voita
5 dl täysmaitoa
50 g hiivaa
2 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
2 rkl kardemummaa
2 tl suolaa
1 muna
n. 15 dl vehnäjauhoja
muna voiteluun
(pinnalle raesokeria)

täyte
Nutellaa
banaani
kermavaahtoa
(pinnalle tomusokeria)

Ensin leivotaan pullat. Sulata voi ja lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Murenna hiiva ja sekoita se hyvin maidon joukkoon. Sekoita mukaan sokerit, kardemumma, suola ja muna. Lisää aluksi noin puolet jauhoista desilitra kerrallaan ja vaivaa taikinaa hetken. Jatka jauhojen lisäämistä käsin sekoittaen. Säästä vähintään 1 dl jauhoista lisättäväksi tarvittaessa alustamisen aikana. Loppuvaiheessa lisää voisula. Alusta taikinaa, kunnes se irtoaa käsistä ja kulhon reunoista. Anna kohota liinalla peitettynä vedottomassa lämpimässä paikassa noin 45 minuuttia, kunnes se on kohonnut kaksinkertaiseksi.

Jaa taikina kahteen osaan. Pyöritä toisesta puolikkaasta pitkulainen tanko ja leikkaa siitä yhtäsuuria paloja. Pyöritä paloista pullia. Toista toiselle taikinan puolikkaalle. Nosta pullat leivinpaperin päälle, peitä liinalla ja anna kohota vähintään 20 minuuttia. Voitele munalla (ja ripottele pinnalle raesokeria) ja paista 200-asteisessa uunissa pullien koosta riippuen 8-15 minuuttia.

Jos aiot koristella laskiaispullat tomusokerilla, kannattaa raesokeri jättää pois. Minä valitsin raesokerin, mutta tämä on makuasia.

Täyttämistä varten pullien pitää antaa jäähtyä. Leikkaa pullat keskeltä halki. Leikkaa banaani ohuiksi siivuiksi. Yksi banaani riittää noin neljään pullaan vähän pullan koosta riippuen. Levitä Nutellaa reilusti pullan alapinnalle. Levitä banaaniviipaleet päälle. Lopuksi pursota vielä banaanin päälle kermavaahtoa. Kermavaahdon voi toki ihan vain levittää päälle, mutta pursottamalla tulee nätimpää. Tämän jälkeen laita toinen puolikas pullasta paikoilleen ja tarvittaessa koristele pinta tomurokerilla.

Lopputulos on makeaa, hyvää ja hieman haastavaa syötävää. Vaan niinhän laskiaispulla aina on. Ei paha, näitä voisi tehdä taas ensi vuonna uudestaan. Jos siis ei tule jotain uutta villitystä, jota on aivan pakko kokeilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...