torstai 1. lokakuuta 2015

Herkkusuut pikavisiitillä Tallinnassa

Piipahdimme syyskuussa yhden yön vierailulla Tallinnassa. Muiden kohteiden lisäksi kävimme vierailulla Pierre Chocolaterie -kahvilassa sekä La Bottega -ravintolassa. Molemmat sijaitsevat aivan vierekkäin vanhan kaupungin Vene-kadulla.


Pierre Chocolaterie löytyy viihtyisältä sisäpihalta. Loppukseän iltapäivän ollessa mukavan lämmin oli kiva nauttia kahvit ja kakkupalat ulkosalla. Myös kahvilan sisätilat ovat varsin viihtyisän oloiset, joskin valokuvia siellä ei saanut ottaa. Nauttimamme erikoiskahvit ja omenapiirakka olivat erinomaisia.


Kuten paikan nimestäkin voi päätellä, ovat suklaaleivonnaiset pääosassa. Näitä olikin tarjolla melkoisesti, mutta tällä kertaa omenainen leivonnainen vei voiton.


Italialaisravintola La Bottega oli illallispaikkana paremmalle puoliskolle jo entuudestaan tuttu. Kiertelimme ensin pari muuta ravintolaa läpi, mutta torstai-iltanakin kaikkialla tuntui olevan täyttä. La Bottegasta onnistuimme kuitenkin saamaan viimeisen kahden hengen pöydän.


Parempi puolisko valitsi pääruoaksi haudutettua vasikanposkea polennalla ja punaviinikastikkeella. Erilliseltä lisäkelistalta valinta kallistui rucola- ja tomaattisalaattiin. Kuulemma oli hyvää.


Minä halusin pihvin. Tarjolla oli entrecôte rucolalla ja parmesaanilla. Minä valitsin lisäkkeeksi pihvilleni lohkoperunoita. Sekä pihvi että perunat olivat loistavia. Viinilistalta arvalla valitsemani punaviini oli ihan hyvä pari pihville, mutta ei ihan niin hyvä naudanposkille. Laseittain myytäviä viinejä oli kuitenkin tarjolla vain kaksi vaihtoehtoa.


Otin jälkiruoaksi palasen suklaakakkua. Kakku oli kuivahko, mutta hyvän makuinen. Olisin ehkä kuitenkin voinut valita listalta jonkin toisen vaihtoehdon. Mielestäni sellainen kostean mehevä suklaakakku on parempi kuin tällainen kuivempi.


Parempi puolisko valitsi panna cottan espressokastikkeella ja puolukoilla. Tämä oli meidän molempien mielestä suklaakakkua parempi valinta.


Kokonaisuutena iltapäivän ja illan herkuttelut menivät nappiin. Ravintolan suhteen meillä oli alunperin muita suunnitelmia, mutta ne olisivat vaatineet toteutuakseen etukäteen tehtyä pöytävarausta. Mutta eipä meille huonosti käynyt näinkään. Ehkä sitten seuraavalla kerralla olemme hereillä vähän aiemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...