sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Illallinen Kämpissä

Kävimme kokeilemassa Brasserie Kämpin historiallisen menun, joka mukaili hotellin ravintolan alkuperäisiä menuja vuodelta 1889. Tarjouspaketti piti sisällään myös yhden yön yöpymisen itse hotellissa.


Aluksi kilistelimme kuohuvalla, sillä alkumaljaksi meille kaadettiin Bach Cava Extrisimo Brut Naturea. Mikäs siinä oli rentoutuessa lasillisen äärellä ja katsellessa kadulla matkaansa tehnyttä Lucia-kulkuetta ikkunan läpi. Kerrassaan upea vanha ravintolasali loi mainiot puitteet illalliselle.


Alkuruokana tarjottiin kirkasta kalalientä, kasviksia ja paistettua ahventa. Liemi kaadettiin annoksen päälle pöydässä. Seuralaisekseen annos sai lasillisen Notre-Dame de Cousignac Chardonnay Viognieriä. Annos oli oikein onnistunut ja viini tuki hyvin kalan ja sen kanssa tarjotun fenkolipyreen makuja.


Pääruokana meille tarjottiin grillattua härän etuseläkettä bearnaisekastikkeella ja kermaperunalla. Perunat saapuivat erillisessä astiassa. Lautasella lihanpalan ja kastikkeiden kanssa oli myös vihreitä papuja ja bataattia. Liha oli todella mureaa ja maukasta. Annoksen kanssa tarjottu lasillinen Notre-Dame de Cousignac Syrah Grenachea maistui hyvin ruoan kanssa. Kermaperunoiden kohtalaisen suuri määrä teki annoksesta hyvin täyttävän.


Jälkiruokana tarjottiin uunijäätelöä, jolle lasiin kaveriksi kaadettiin Brown Brothers Orange Muscat & Floraa. Uunijäätelö saapui isossa astiassa, josta riitti meille molemmille. Sekä ruoka että juoma olivat hyviä.

Koko illallinen oli oikein onnistunut. Annosten makumaailma oli hyvin tasapainoinen ja on helppo kuvitella, että jotain tämän kaltaista on voitu hyvinkin 125 vuotta sitten paremmalle väelle tarjoilla. Niin ovat ajat muuttuneet, että tällaiset herkut ovat nyt ihan tavallisen tallaajankin tavoitettavissa.

Lopuksi hörppäsimme vielä espressot ja poistuimme huoneeseemme sulattelemaan illallista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...