sunnuntai 10. elokuuta 2014

Kylmäuutettu kahvi

Aiemmin kesällä Seattlessa kahvikiertokävelyllä oppaamme Ed kertoi meille kahvijuomasta, josta en ollut koskaan kuullutkaan. Valitettavasti tämän juoman maistelu ei kuulunut kierroksen ohjelmaan. Ed kuitenkin kuvaili juoman valmistusta ja käyttöä.


Kyse oli kylmäuutetusta (cold brew) kahvista. Törmäsin sopivaan ohjeeseen muitakin hyviä kylmiä kahvijuomia sisältävässä Appelsiineja ja hunajaa-blogissa. Kun vähän googlaili, löytyi ohjeita Suomesta ja maailmalta vaikka kuinka paljon.


Tämä tapa valmistaa kahvia on hyvin hidas. Toisaalta lopputuloksena on kahviuutetta, joka säilyy pitkään jääkaapissa. Näin helteisellä kelillä tämmöinen kylmä kahvijuoma on todella hyvää. Lisäksi kylmäuutossa kahviin ei uutu ollenkaan niin paljon kitkeriä eikä happamia ainesosia kuin normaalilla tavalla valmistettuna. Kylmäuutettu kahvi on myös terveellisempää kuin tavallinen kahvi. Kuulemma kahvia sisältäviä jälkiruokia valmistettaessa kylmäuutettu kahvi antaa paremman maun kuin tavallinen.

1 dl suodatinkarkeaksi jauhettua kahvia
4 dl vettä

Kahvina kannattaa käyttää laadukasta tavaraa, mieluiten vastajauhettuna. Itse kokeilin Kaffan kahvilla. Laita kahvi lasipurkkiin ja kaada vesi päälle. Sekoita. Peitä tiiviillä kannella tai kelmulla ja laita jääkaappiin 12-24 tunniksi. Tämän jälkeen kaada suodattimen läpi. Kokeilin ensiksi suodatinpaperilla, mutta sen kanssa homma eteni niin hitaasti, että paperiin tuli reikä. Hankin sitten kestosuodattimen. Sillä onnistui hyvin.


Lopputuloksena on siis kahviuutetta, johon voi sekoittaa vettä, maitoa tai vaikkapa kookosmaitoa joukkoon. Itse kokeilin sekä vedellä että täysmaidolla suhteessa 1:1 laimennettuna jääpalojen kanssa nautittuna. Tykkäsin. Varmasti myös kookosmaidon kanssa on todella hyvää. Tätä täytyy testailla erilaisilla kahveilla.

Kylmäuutettua kahvia voi muuten hyvin juoda kuumanakin. Tällöin uutteen sekaan lisätään kiehuvaa vettä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...