tiistai 15. huhtikuuta 2014

Paistettua ankanrintaa ja bataattiranskalaisia

Yritin keksiä jotain tavallisesta poikkeavaa ruokaa, jota itselleni valmistaisin paremman puoliskon nauttiessa Phnom Penhin ja parin Vietnamin kohteen lämmöstä. Päädyin ankkaan, jota kävin hankkimassa Hulluja Päiviä uhmaten Helsingin keskustan Stockmannilta. Siinä sivussa pesetin auton parkkihallin pesulassa, josta saa mielestäni parhaan vastineen rahoilleen näissä hommissa. Tai siis työnantajan rahoille.


Ankan rintaa oli tarjolla ihan tuoreena lihatiskissä. Koipireisiä olisin myös ostanut mielelläni tuoreena, mutta pakastealtaalle kävi tie näiden osalta. Vaan niistä sitten myöhemmin, tässä on kyse siitä rinnasta. Kastikeohjeen nappasin täältä ja bataattiranskalaiset nyt tein ihan arvalla. Ankan paistaminenkin meni tuon Hesarin ohjeen mukaan, mutta tässä suhteessa ohjeet eivät suuresti poikkea muuallakaan.

2 ankan rintafilettä
suolaa
mustapippuria

bataattiranskalaiset
2 bataattia
2 rkl oliiviöljyä
suolaa

kastike
ankan paistoliemi
2 dl punaviiniä
1 silputtu sipuli
2 rkl portviiniä
1 tl balsamicoa
suolaa
mustapippuria
nokare voita

Kuori ja leikkaa bataatit lohkoiksi. Sekoita öljy ja suola. Laita bataatit uunipellille ja sudi molemmin puolin öljyn ja suolan seoksella pullasutia käyttäen. Ei liikaa öljyä! Paist 180-asteisessa uunissa n. 20 minuuttia.

Leikkaa ankan rintafileiden rasvaan ristikkäisiä viiltoja veitsellä. Laita ankat kuivalle kylmälle pannulle rasvapuoli alaspäin. Paista molemmin puolin n. 3 minuuttia. Liika rasva sulaa pois pannulle. Ja sitä rasvaa tulee sitten aikas paljon. Varoituksen sana lienee paikallaan. Keittiön seinät saa rasvattua tällä tavoin hyvin kätevästi.

Mausta fileet suolalla ja pippurilla ja kääri ne folioon. Tuikkaa paistomittari keskelle toista filettä. Laita 180-asteiseen uuniin ja lämmitä, kunnes sisälämpö on 58 astetta. Ota pois uunista ja anna vetäytyä n. 10 minuuttia foliossa. Leikkaa viipaleiksi. Onnistuneen paiston tunnistat punertavasta väristä.

Ankan ollessa uunissa ja vetäytyessä valmista kastike. Hauduta sipulisilppua punaviinissä, kunnes viini on haihtunut puoleen. Lisää sitten loraus ankan paistolientä (eli rasvaa) pannulta. Lisää myös portviini ja kiehauta. Lisää vielä balsamico ja mausteet. Kiillota kastike lopuksi nokareella voita. Alkuperäisessä ohjeessa ollut 1 rkl balsamicoa oli mielestäni liikaa, joten pienensin määrää reilusti.

Tarjoa siivuiksi leikattu ankka bataattiranskalaisten ja kastikkeen kera. Viiniksi tälle näkyi sopivan hyvin argentinalainen pinot noir Trapiche Pinot Noir Oak Cask 2012. Muutoinkin pinot noir on hyvä ankkaviini.

2 kommenttia:

  1. Resepti toimi erinomaisesti. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vaan. Kiva, että muistui sinullekin. Ankka on hyvää.

      Poista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...