lauantai 29. maaliskuuta 2014

Katuruokaa Helsingissä

Hienosti syntymäpäivääni juhlistamaan oli Helsingin keskustaan kokoontunut 30 ruokarekkaa ja muuta kojua tarjoamaan maittavaa katuruokaa. Kaunis aurinkoinen keli houkutteli muitakin paikalle, mistä johtuen lopulta syöminen jäi aiottua vähäisemmäksi. Oli nimittäin melkoisesti jonoa.


Kyseessä oli siis tapahtuma nimeltään Streat Helsinki Eats.


Kun ensin pääsimme taistelemaan tiemme läpi Senaatintorilta Kauppatorille (huikea yhden korttelin matka, johon meni tungoshärdellissä varmaan vartin verran aikaa) siirryimme heti jonottamaan Street Gastron luukulle. Jo viime kesänä Flow-festareilla (jossa kävin vain syömässä, en kuuntelemassa musiikkia!) tutuksi tullut putiikki tarjosi tällä kertaa chilidogia ja beef sandwichia. Otimme yhden kumpaakin. Naudanliha oli maukasta, mutta chilidog vasta maukas olikin! Bongaa myös kuvan ylälaidasta punahousuinen hipsteri.


Tunti oli tässä kohtaa tuhraantunut kahden ensimmäisen annoksen hankkimiseen. Päätimme vielä nauttia jotain suolaista ja sitten makeaa päälle. Parempi puolisko jonotteli niitä suolaisia Twisted Street Kitchenin kojua kohti ja minä vastaavasti kyttäsin Brklyn Bakeryn cup cakeja. Tällä taktiikalla saimme alle puolen tunnin hankittua kaksi annosta thairuokaa ja siihen sokeriöverit päälle. Jonot tällä puolella aluetta olivat vähän lyhykäisemmän kuin edellisessä paikassa.


Cupcaket olivat hyviä. Tässä kohtaa jäljellä olevat kaikki vaihtoehdot kokeiltiin. Nämä olivat red velvet, death by chocolate ja chocolate & whipped vanilla. Näitä jonotellessa nuuskin B-Smokeryn kojun huumaavia tuoksuja. Mikäli jonottaminen ei olisi niin paljon ärsyttänyt tässä vaiheessa, olisin ehdottomasti B-Smokeryltä käynyt kimchi burgerin hakemassa.


Twisted Street Kitchenin curryista ensimmäinen oli chiang mai curry. Siinä oli kivasti pähkinöitä ja muutoinkin maku kohdallaan.


Lihaisampi vaihtoehto nimeltään spicy thai beef maistui myös. Tulisuutta ei ollut nimestä huolimatta kovin paljoa.


Pois lähtiessämme väkeä näytti olevan jopa vielä enemmän kuin paikalle saapuessamme. Yksittäisten pisteiden jonot näyttivät ensinäkemältä lyhyiltä, mutta kun niiden päätä kohti lähti kävelemään, meinasi usko jo loppua. Kojujen edustalla ei useimmiten ollut tilaa pidemmälle jonolle, joten jonot kulkivat sikin sokin toisten kojujen ohi. Pienestä sekavuudesta ja ryysiksestä huolimatta tapahtuma oli kerrassaan mainio. Lisää tämmöistä, kiitos.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...