torstai 23. tammikuuta 2014

Tukholman talvea

Olimme saaneet Siljan edulliseen risteilyyn oikeuttavan kupongin ostosten yhteydessä eräästä hypermarketista ja ajattelimme hyödyntää sen pitkien jouluvapaiden aikana. Katselimme netistä sopivaa aikaa uudenvuoden ja loppiaisen väliltä päivä Tukholmassa -risteilylle löytämättä kuitenkaan lipukkeessa luvattuun hintaan mitään. Täyttä hintaa pyysivät kätyrit lipuista. No, saivat sitten pitää tunkkinsa, menimme Vikingillä.


En ollutkaan koskaan käynyt Vikingin laivalla Tukholmassa. Mariella oli tämä purtilo nimeltään. Minua etukäteen varoiteltiin kuvailemalla alusta vähemmän mairittelevilla termeillä. Vaan ihan kelpo laivahan tuo oli. Ei mikään uuden uutukainen, ehkä pikkuisen sekava, mutta muutoin tarkoitukseensa kelpaava. Tax freessä oli kautta linjan edullisempaa kuin Siljalla ja ruokakin oli parempaa kuin edellisillä Siljan laivailuilla (joilla tosin onkin tarjottu hintaansa nähden ihan ala-arvoista ruokaa à la carten puolella). Ei siis paha. Innostuin vallan ostamaan hintavan samppanjan siitä ilosta, että se oli ihan tolkuttoman paljon halvempi kuin Alkossa (ja halvempi kuin Siljalla myös).

Tukholman talvi näytti ihan samalta kuin Helsinginkin samaan aikaan. Harmaata siis oli ja vettä tiputteli taivaalta. Onneksi sentään iltapäivällä vähän kirkastui. Ja sitten olikin aika lähteä takaisin laivalle.


Sen verran kuitenkin saimme aikaiseksi tavaratalojen ja vanhan kaupungin kiertelyn lisäksi, että kävimme lounaalla. Netistä bongasin artikkelin, jossa kehuttiin Texas Longhornin burgereita. Heiltä kun vielä löytyi toimipiste vanhasta kaupungista oli valinta selvä. Burgerit olivat ihan kelvollisia ja Wisbyn panimon winterale oli kelpoa palanpainiketta.

Erikoisplussaa paikalle annettakoon hauskoista tuopinalusista.

Laivalla söimme samalla kaavalla molemmilla suunnilla. Ruokapaikaksi valikoitui Food Garden. Alku- ja jälkiruoat kävimme kaivelemassa noutopöydästä ja pääruoka tilattiin listalta. Menomatkalla keskityimme kaloihin ja paluumatkalla oli vuorossa lihaa.


Parempi puolisko kokeili ruijanpallasta. Siinä piti olla mukana merirapua, mutta se olikin näköjään korvattu isommalla katkaravunpyrstöllä. Hyvää oli kuulemma siitä huolimatta.


Minä tilasin kuhaa Walewska. Pahaa ei ollut sekään. Molemmille suositeltiin viiniksi elsassilaista rieslingiä, joka olikin ihan kiva yhdistelmä kalojen kanssa.


Paluumatkalla söimme molemmat kokonaisena paistettua naudanfileetä, kun nautaa teki mieli ja kyseinen annos oli ainoa nauta listalla. Tällä kertaa viiniksi valikoitui jälleen suosituksesta etelä-afrikkalainen punaviini, jonka rypälelajike ehti jo unohtua. Ei huono yhdistelmä ollut tämäkään.

Tälläkin risteilyllä suunnittelimme kovasti joskus vielä yöpyvämme yön tai kaksi Tukholmassa. Koskaan ennen kun semmoista kumpikaan meistä ei ole tehnyt. Minä olen joskus yläasteikäisenä ollut ihan viikon reissulla Ruotsissa, mutta silloinkin Tukholma oli vain kauttakulkupaikka. Tai ainakin näin muistelen. Hetki on tuosta kesästä ehtinyt jo vierähtää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...