maanantai 21. tammikuuta 2013

Chili con carne naudan paistista

Chili con carnea on tullut tehtyä ohjeella jos toisellakin, tosin aina jauhelihasta. Tällä kertaa innostuin naudan paistia kokeilemaan raaka-aineena, kun tämmöinen ohje oli tarjolla viikon viinivinkin kaveriksi. Ohjeen meksikolaisuudesta en nyt osaa mennä sanomaan mitään, mutta viiniparinsa espanjalaisen luomuviini El Collao Roblen kanssa se kävi hyvin. Alkon suosittelee tätä mehua possulle ja lampaalle, mutta ainakin tällaisen naudanliharuoan kanssa se tuntui sopivan hyvin. Etenkin, kun lorautin samaista viiniä pataan mukaan.


Ruoka taas hieman muuntui alkuperäisestä ohjeesta. Alunperin piti olla luumutomaatteja, mutta minulla sattui olemaan kirsikkatomaateista ylitarjontaa, joten tein vaihtokaupan. Tuoreen oreganon vaihdoin kuivattuun, koska tuoretta ei aina ole saatavilla ja oregano toimii hyvin kuivattunakin. Papujen osalta ohjeessa oli tölkki tomaattisia kidneypapuja, mutta semmoisiapa ei ollut saatavilla, joten päätin käyttää noita peruspapuja, mutta lisätä sitten kidneyt sinne vielä mukaan bonukseksi. Viinivinkin ohjeissa ei ole tarkkoja määriä, joten määrät ovat arviolta itse käyttämiäni. Niin, ja ohjeessa olleen paprikan jäten pois, koska sellaista muutosta meillä toivottiin.


500 g naudan paistia
1 sipuli
3 valkosipulin kynttä
öljyä ja voita paistamiseen
1 rkl tomaattipyrettä
suolaa ja mustapippuria myllystä
2 tl chilijauhetta
3 mietoa punaista chiliä
3 dl lihalientä
2 dl punaviiniä
250 g halkaistuja kirsikkatomaatteja
1/2 puska korianteria hienonnettuna
1 tl oreganoa
1 tlk vaaleita papuja tomaattikastikkeessa
1 tlk kidneypapuja
1/2 sitruunan mehu
2 tl fariinisokeria

Leikkaa liha suikaleiksi. Kuutioi sipulit ja tuore chili. Kuumenna öljy ja voi padassa ja kuullota sipulit. Kaada pois padasta, lisää pataan tilkka öljyä ja ruskista lihasuikaleet. Mausta liha suolalla ja mustapippurilla. Kaada myös liha pois padasta.

Lisää pataan tomaattipyree ja sekoittele hetken ajan. Lisää liha ja sipulit takaisin pataan. Lisää myös chilijauhe ja tuore chili sekä kirsikkatomaatit, korianteri ja oregano. Kaada joukkoon punaviiniä ja lihalientä niin, että muut ainekset peittyvät. Kiehauta ja anna hautua miedolla lämmöllä 2-3 tuntia, kunnes liha on mureaa.

Lisää lopuksi joukkoon pavut ja sitruunamehu sekä sokeri. Tarkista suola maistamalla. Padan voit tarjota vaikkapa riisin tai pelkästään salaatin ja hyvän leivän kanssa. Palanpainikkeeksi kaada lasiin El Collao Roblea.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...