maanantai 10. joulukuuta 2012

Vadelmainen suklaafondant

Nyt tulee resepti suoraan Yhteishyvän ohjeista. Olen näiden jälkiruokien suhteen vähän varovainen, joten parempi pysyä ruodussa eikä sooloilla. Tämmöisen päätin tehdä ihan vain siksi, että kuva ja nimi olivat houkuttelevia.


Tällä ohjeella pitäisi syntyä kuusi annosta, mikä on vähän epäkäytännöllinen määrä, varsinkin kun suoraan kahdelle tai neljälle tämä ei oikein skaalaudu munien hankalan jakamisen takia. Noh, tein puolikkaan määrän eli kolme annosta. Yksi kummallekin ja kolmas puoliksi.

Suklaana käytin kaupasta näppärästi löytynyttä Lindtin 70% kaakaota sisältänyttä tuotetta. Tuntui toimivan. Varmasti paremmalla suklaalla tulee parempaa.

fondant, 6 annosta
2 kananmunaa
2 keltuaista
3/4 dl sokeria
100 g voita
100 g tummaa suklaata
3 rkl vehnäjauhoja
1 dl vadelmia
voita ja kaakaojauhetta vuokiin

Voitele annosvuoat (esim. kohokasvuoat) voilla ja ripottele niihin kaakaojauhetta. Vatkaa munat ja keltuaiset sokerin kanssa vaahdoksi. Sulata voi ja ota kattila pois levyltä. Lisää suklaa ja sekoita kunnes suklaa on kokonaan sulanut. Lisää munavaahdon joukkoon. Siivilöi jauhot myös mukaan ja sekoita hyvin. Jaa taikina vuokiin jättäen hieman varaa kohoamiselle. Painele kuhunkin vuokaan keskelle muutama vadelma. Paista 200-asteisessa uunissa 10 minuuttia. Anna jäähtyä muutama minuutti ja kumoa sitten lautasille ja tarjoa.

Paistoaika on tässä hommassa erittäin kriittinen tekijä. Ensimmäisellä kerralla paistoin 12 minuuttia, koska kaasu-uunini yleensä vaatii vähän pidemmän paiston. Tällöin tuloksena oli täysin kiinteä suklaakakku. Toisella kerralla kokeilin 9 minuuttia ja tällöin tuloksena oli asteen verran liiankin valuva fondant. Jälkimmäinen oli maultaan parempi, mutta tuossa noiden kahden paistoajan välissä on se optimaalinen tulos. Fondantinhan pitäisi pysyä kasassa kunnes sitä lusikalla sörkitään. Pakko kokeilla vielä kolmaskin kerta, sen verran makoisa oli lopputulos. Lisäksi vadelmia jäi yli. Suklaa meni kaikki.

Kaapista sattui löytymään vielä pieni pullo Taylorin 10-vuotiasta tawny portia. Se sopi tämän jälkiruoan kanssa todella hyvin. Varmasti muutoinkin portviini on tämmöiselle suklaiselle jälkkärille loistopari. Kannattaa ehdottomasti kokeilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...