tiistai 18. syyskuuta 2012

Kauraomenapaistosta ja muita omenahommia riittää aina vaan

Taas tupsahti kassillinen omenoita. Hilloa on keitetty pariin otteeseen, chutneytä myös ja piirakkaakin leivottu. Nyt sitten tällä kertaa meni osa viipaleina pakastimeen talven varalle ja osa ad-hoc-kauraomenapaistoksena parempiin suihin. Ja vaniljakastiketta till.

Ehkä vielä jonkinlaiset jäätelölaboratoriot polkaisen omenan merkeissä pystyyn, kun on tuo kesäkausi ikään kuin lopuillaan. Tekosyitä jäätelön tekemiselle, osa 15?

Kauraomenapaistos syntyi paremman puoliskon toimesta, ohje Elovena-pakkauksesta muistin varaisesti. Toisen tekemä ruoka ja leivonnaiset ovat aina parempia kuin omatekemät, joten piti kipin kapin kipaista lähikauppaan hakemaan kaurahiutaleita. Uunista ottamisen jälkeen paistos katosi niin nopeasti, että kuvaaja vähän myöhästyi. Onneksi vielä pari lusikallista oli jäljellä.

600 g kotimaista omenaa (koosta riippuen 4-6 omenaa)
2 rkl fariinisokeria
1 tl kanelia
100 g voita
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
3 dl kaurahiutaleita

Kuori, poista siemenet ja leikkaa omenat lohkoiksi. Laita omenat uunivuokaan ja ripottele päälle fariinisokeri sekä kaneli. Sekoita pehmeä voi, sokeri, vaniljasokeri ja kaurahiutaleet kulhossa ja kippaa omenoiden päälle. Paista 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia, tai kunnes pinta on saanut vähän väriä. 

Meillä paistos tehtiin poikkeuksellisesti kuorimattomista omenoista, kun olivat itse poimittua luomutuotantoa. Ei haitannut kuori lainkaan. Helppoa ja hyvää oli, vaniljakastikkeen kanssa. Vaniljajäätelön kanssa toimii myös.


Sitten se vinkkiosuus. Nimittäin Ikeassa käydessä tarttui mukaan turhake nimeltään omenanlohkoja. Vähän omituisena laitteena tuota pidin, kunnes näin sen käytössä. Oli muuten aika nopsaa toimintaa ja hyvin siisti lopputulos. Itse omenaporan ja veitsen kanssa nyhverrän paljon hitaammin ja paljon rumempaa jälkeä. Eipä ollutkaan turhake siis, toisin kuin Tupperware-tilauksen kylkiäisinä tullut banaanikotelo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...