tiistai 7. elokuuta 2012

Paistettua siikaa voi-valkoviinikastikkeella ja paistetuilla uusilla perunoilla

Siikaa oli tarkoitus paistella pääruoaksi lauantain illalliselle. Löysin siihen hyvän ohjeen täältä. Voi-valkoviinikastike kuulosti klassiselta kaverilta kalalle, sille ohje täältä. Tarjolla olevista uusista perunoista halusin pienen lisäkkeen, mutta en kuitenkaan ihan tavallista keitettyä mallia. Siksi täältä löytynyt ohje (lisäkkeenä tuossa linkin reseptissä) kuulosti hyvältä. Näillä siis mentiin. Ohjeen seuraavat sitten seuraavaksi.


voi-valkoviinikastike (beurre blanc)
1 dl hienonnettua salottisipulia
2 dl kuivaa valkoviiniä
1 dl valkoviinietikkaa
1 dl vettä
2 dl kuohukermaa
200 g voita paloina
suolaa
valkopippuria

paistetut uudet perunat
8 uutta perunaa
suolaa
voita

paistettu siika
4 siikafilettä
1 dl ruiskorppujauhoja
voita
oliiviöljyä
ruohosipulia
tilliä
suolaa
4 sitruunalohkoa

Minä valmistin ruiskorppujauhon itse paahtamalla ruisleipää 150-asteisessa uunissa (noin puoli tuntia) ja jauhamalla käntyt tehosekoittimessa.

Keitä ensin perunat kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Jäähdytä ja leikkaa varovasti siivuiksi. Paista lopuksi rapeiksi voissa pannulla.

Valmista kastike. Sekoita sipulit, valkoviini, etikka ja vesi kattilassa. Keitä, kunnes nestettä on puolet jäljellä. Lisää kerma ja kiehauta. Siivilöi liemi ja keitä kokoon noin 5 minuuttia, kunnes kastike sakenee. Vatkaa joukkoon kylmä voi. Kiehauta ja mausta suolalla ja valkopippurilla. Kuohkeuta ennen tarjoilua sauvasekoittimella. Myös reipas vispaus kierrevatkaimella toimii.

Kierittele siikafileet korppujauhossa. Paista fileet molemmin puolin voi-öljyseoksessa kuumalla pannulla. Ripottele pinnalle paistamisen aikana suolaa. Nosta lautasille ja koristele annos tilli- ja ruohosipulisilpulla. Aseta kalan vierelle sitruunalohko päälle puristettavaksi.

Tarjoa kala voi-valkoviinikastikkeen ja paistettujen uusien perunoiden kanssa.

Tuo perunaidea syntyi luettuani jotain keskustelua netistä uusista perunoista. Siellä joku väitti, ettei uusista perunoista voi valmistaa mitään. Noh, tuommoinenhan pitää heti osoittaa vääräksi. Muusia noista ei välttämättä saa, eivätkä ne muutoinkaan toimi ihan samoin kuin vanhat perunat, mutta kyllä niitä muutenkin voi nauttia kuin vain keitettynä voin ja sillin kanssa. Nämä paistetut versiot toimivat mainiosti ja olivat ihan oikeasti todella maukkaita.

Kala ja kastike muuten olivat erinomaisesti yhteen sopivia. Stockmannilta ostamani siikafileet olivat vain valitettavasti niin isoja, että isollekin lautaselle laitettuna ne veivät kaiken tilan, eikä oikein jäänyt mahdollisuuksia asetella annosta mitenkään erityisen nätisti. No, hyvää oli siitä huolimatta, eikä ainakaan jäänyt nälkä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...