sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Taste of Helsinki epävirallisemmin

Tänä viikonloppuna oli tämä paljon etukäteen hehkutettu ja minunkin toimestani kovasti odotettu Taste of Helsinki-tapahtuma. Viikonloppu oli kalenterissa aika täyteen buukattu jo valmiiksi, joten varmuuden vuoksi en hankkinut meille lippuja etukäteen, vaan tarkoitus oli tänään sunnuntaina pöllähtää paikalle ihan portilta lipun ostaen. Metro-lehden kympin alennuskupongitkin olimme poimineet mukaan.

No, siinä aamulla sitten herättyäni ja aamiaista puuhastellessani alkoi sade ryöpytä taivaalta vieläpä melkoisen tuulen kera. Suomalainen festarikeli siis parhaimmillaan. Senpä takia painuimmekin aamiaisen jälkeen takaisin pehkuihin. Eilisestä viinin litkimisestä oli lievää häntää havaittavissa, joten ihan järkevä vaihtoehto taisi olla tämä.
Nyt siis meillä Taste of Helsingiksi saa riittää eilinen ystävien kanssa grillin äärellä viettämämme hauska ilta. Talvella anoppilan pihamaalle tarjouksesta hankkimamme kaasugrilli sai toimia ruoanlaittovälineenä. Me olimme hommanneet eväät ja ystäväpariskunta jälkiruoaksi pullon portviiniä ja laatikollisen viimeisen päälle hyviä suklaakonvehteja Caffista.

Grillissä paistoin marmorifilepihvit. Koska kaasugrillaaminen sujuu vielä vähäsen epävarmasti, käytin apuna paistomittaria. Asetin mittarin anturin keskelle yhtä pihviä ja säädin mittarin piippaamaan 53 asteessa. Tavoitteena oli noin 55 asteen sisälämpö, mutta jätin varmuudeksi tuon pari astetta alle raja-arvon, koska yleensä siinä pieni hetki menee ennen kuin pihvit saa kaiveltua folioon vetäytymään. Lisäksi lämpö varmaankin vielä pikkuisen nousee vetäytymisen aikana.

Paistoin pihvit kuumalla lämmöllä nopeasti molemmilta puolilta ja siirsin sitten epäsuoralle lämmölle hautumaan hitaasti. Grillin lämpömittari näytti noin 180 asteen lämpötilaa tässä vaiheessa. Kun pihvien sisälämpö oli noussut tuohon mainittuun 53 asteeseen, nostin pihvit pois grillistä ja käärin yksitellen folioon vetäytymään reiluksi vartiksi. Sillä aikaa sisällä uudet perunat keittyivät ja grilliin laitoin muhimaan naisväen valmistamia kasvisnyyttejä, joissa oli tiukkaan folioon pakattuna pilkottua paprikaa, kesäkurpitsaa, mahtavaa nuorta punasipulia ja Auraa. Osa vaihtoi Auran fetaan. Pihvien pintaan ripottelin reilusti mustapippuria ja suolaa juuri ruokailuhetken koittaessa.

Pihvien kaveriksi olin tehnyt majoneesia, jonka maustoin pieneksi silputulla savukuivatulla chipotle-chilillä, jota satuin löytämään kolutessani läpi Heinon tukun vihannesosastoa. Tämän lisäksi sekoitin majoneesiin myös hippusen savupaprikajauhetta.

Olin myös marinoinut nuoria punasipuleita seuraavalla ohjeella, jonka löysin Sillä sipuli-blogista.

marinoidut punasipulit
2 punasipulia
1/4 dl punaviinietikkaa
2 rkl oliiviöljyä
1/2 dl sokeria
suolaa ja mustapippuria

Leikkaa sipulit mahdollisimman ohuiksi renkaiksi ja sekoita kulhossa muiden aineisen kanssa. Anna marinoitua huoneen lämmössä tunnin ajan. Mausta lopuksi suolalla ja pippurilla.

Kaikki grillatut kasvikset olin poiminut Hakaniemen torilta, jossa käväisin aamupäivällä. Keli oli jo tuolloin todella hieno, farkuissa ja t-paidassa tuli kuuma. Lämpömittari pyörikin siellä 25 asteessa. Kesäinen keli helli meitä myös ruokailun aikana, vasta portviinin (vanhimman portviinitalon eli Kopken tekosia, ystäviemme Portugalin tuomisia) ja suklaan jälkeen oli tarpeen vaihtaa shortsit pitkiin housuihin. Ja hetki sen jälkeen piti siirtyä sisätiloihin, koska taivaalta tipahteli jokunen vesipisara. Loppu ilta kuluikin sitten sisätiloissa tyhjennellen Android-puhelimen akkua ysäridiscohittejä ilmoille soitellen ja niitä porukalla tunnistellen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...