tiistai 20. syyskuuta 2011

Liian hyvä spelttileipä

Tämä leipä on jälleen muunnelma Wild Yeast-blogista löytämästäni ohjeesta. Otsikon kommentti on suoraan anopiltani, joka oli sitä mieltä, ettei näin hyvää leipää saa leipoa. Tulee kuulemma syötyä liikaa. Noh, ainakin tämä oli paljon helpompi valmistaa kuin aiemmin säännöllisesti esitaikinan avulla tekemäni hapanjuurispelttileipä, jonka koko prosessi vei kolme päivää.
880 g spelttijauhoja
120 g ruisjauhoja
600 g huoneenlämpöistä vettä
360 g vehnähapanjuurta
20 g suolaa

Laita kaikki aineet suolaa lukuunottamatta yleiskoneen kulhoon. Sekoita koneella kunnes aineet ovat kunnolla sekaisin eli noin minuutin ajan. Anna levätä kulhossa 30 minuuttia. Lisää suola ja vaivaa koneella noin 5 minuuttia. Nosta öljyttyyn kannelliseen muovilaatikkoon. Anna levätä 2,5 tuntia taitellen aina 50 minuutin välein. Taittelusta esimerkki täältä.

Pyöritä taikinasta kaksi haluamasi muotoista leipää ja laita kohoamaan kohotuskoreihin. Anna kohota huoneenlämmössä 2 tuntia ja sen jälkeen jääkaapissa yön yli.

Laita leivinkivi uuniin, jos omistat sellaisen. Lisää myös tyhjä teräskulho uunin pohjalle. Lämmitä uuni 250 asteeseen. Laita leivät uuniin, kaada 1 dl vettä uunin pohjalla olevaan kulhoon ja pudota lämpö 200 asteeseen. Paista noin 40 minuuttia. Anna jäähtyä ritilällä ennen leikkaamista.

Olen tässä viime aikoina vähän yrittänyt hiilihydraatteja vähennellä. Tämä leipä ei ole lainkaan pahimmasta päästä, vaikka toki hiilihydraatteja sisältääkin. Speltti- ja ruisjauhojen hiilihydraatit ovat hitaita ja käsittääkseni hapanjuuren entsyymit myös pilkkovat nopeampia hiilihydraatteja hitaammiksi. Tai jotain sellaista joskus olen jostain lukenut. Tästä huolimatta voipi olla, että näitä leipäpostauksia ei nyt ihan hirveästi lähiaikoina ole lisää luvassa. Tämä oli kyllä maku/työmäärä-suhteella laskettuna ehdottomasti paras leipäni tähän asti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...