tiistai 21. kesäkuuta 2011

Raparperi-valkosuklaa-jogurttijäätelö

Raparperi on ruokablogien ykkösjuttu alkukesästä, samoin kuin parsa aiemmin keväällä. Tämmöisen havainnon olen taas viimeaikoina blogeja vähän tarkemmin seuranneena tehnyt. Minä taas olen alkukesän aikana kiusannut jäätelökonettani oikein urakalla. Satuimme saamaan raparpereja tässä päivänä eräänä ja menin lupaamaan, että keksin niistä jotain kivaa. Josko sitten vaikka jäätelöä?

Yhdistelin tässä nyt sitten ideoita vähän sieltä ja täältä. En ollut koskaan itse tehnyt minkäänlaista suklaajäätelöä, joten suklaan käyttäytyminen jäätelömassassa oli täysi mysteeri. Jotain vinkkiä sain Glorian Ruoka & Viini-lehden tuoreimmassa numerossa olleesta mansikka-valkosuklaajäätelön ohjeesta. Nappasin tästä ohjeesta oikeastaan aika paljon ihan suoraan (alkuperäisessä ohjeessa keiteltiin siirapissa mansikoita).

En tällä kertaa halunnut perinteistä kermajäätelöä, vaan jogurttijäätelöä. Tavallisen maustamattoman jogurtin sijaan kannattaa käyttää paksumpaa kreikkalaista tai turkkilaista jogurttia. Muutoin lopputulos jää todella veteläksi ja jähmettyy pakastimessa kivikovaksi.

jäätelömassa
150 g valkosuklaata
1 kananmuna
3 munankeltuaista
1 dl sokeria
5 dl kreikkalaista jogurttia

siirapissa keitetyt raparperit
300 g raparperia paloina
1 rkl voita
1 1/4 dl ruokosokeria
1/2 vaniljatanko
1/2 dl omenasiideriä

Valmista ensin raparperisiirappihommeli. Ruskista voi kevyesti kattilassa ja lisää sokeri, siideri ja vaniljatanko. Lisää lopuksi raparperit ja keittele noin 15 minuuttia. Nosta levyltä ja anna jäähtyä 15 minuuttia. Ota vaniljatanko pois ja raaputa siemenet liemen joukkoon. Siivilöi raparperit pois liemen seasta, kaada liemi takaisin kattilaan ja keittele kokoon, kunnes jäljellä on reilun desilitra verran. Jäähdytä ja laita jääkaappiin.

Sulata suklaa vesihauteessa. Riko kananmuna ja keltuaiset kulhoon, lisää sokeri, ja vatkaa kattilan päällä vesihauteessa, kunnes saat vaaleaa ja paksua vaahtoa. Nosta kulho pois kattilan päältä ja vatkaa vielä muutama minuutti. Sekoita suklaa ja raparperit vaahdon joukkoon. Jäähdytä hyvin.

Sekoita jäähtynyt jäätelömassa ja jogurtti hyvin keskenään ja valmista jäätelöksi jäätelökoneen ohjeen mukaan. Laita pakastimeen. Tarjoa raparperisiirapin ja vaikkapa lettujen kanssa.

Pieni huoli oli tämän ohjeen suhteen siitä, että miten käy lehden ohjeessa raparperilla mansikkaa korvatessa. Makeutta toki jää puuttumaan, minkä otin huomioon ohjeen skaalauksessa pienoisella lisäsokerilla. Myös jogurtin huomattava happamuus oli tässä yhdistelmässä hienoinen kysymysmerkki.

Huoli osoittautui turhaksi, sillä tästä tuli omasta mielestäni paras koskaan tekemäni jäätelö. En ole suuri imelän ystävä, joten vähäisempi makeus on pelkkää plussaa. Raparperin kirpeys, joka tulee mahtavasti esiin siirapissa, sopii hyvin yhteen valkosuklaan vaniljaisen makeuden ja jogurtin tuoman pienen happamuuden kanssa. Tuntui tuo paremmallekin puoliskolle kelpaavan. Juhannuksena tätä sitten laajemmallekin testijoukolle koemaistatetaan.

Juhannuksesta mieleen tulikin ruokaohje, joka joutui hukkaan. Arvelin grillaavani oikein pidemmän kaavan mukaisia hampurilaisia, joihin teen itse sämpylät, majoneesit ja ketsupit. Olin jostain lehdestä bongannut hyvän kuuloisen ketsuppiohjeen, mutta paha kurki lienee ohjeen vienyt. Ei näy mokomaa missään. Pari päivää vielä aikaa etsiä.

5 kommenttia:

  1. Tätä täytyy kyl kokeilla. Voikohan tuota maustamatonta jogurttia korvata jollain vaikka kermalla? Onko koostumus silloin samanlainen mut vähemmän hapan, mitä luulet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo jogurtti on tässä jäätelössä just se juttu. Eikä se happamuus tule lopputuloksessa mitenkään esille. Kyllä tuossa on tarpeeksi sokeria taittamaan sen. Jos käyttää kermaa, tulee perinteistä jäätelöä, jogurtilla tämmöistä jenkkiläistä frozen yogurt-tyyppistä jäätelöä.

      Poista
    2. Ok,kiitos tästä. Tänään pitäis testaa tää ohje.
      Leivät leivottu, jälkiruoka tekemättä.

      Poista
    3. yllättävän vähän tulee kyllä tuota raparperikastiketta tuosta määrästä. heitin sekaan myös pehmennyttä/blenderin kautta käynyttä raparperisössöä, saapa nähä miten käy. Nyt koneessa pyörimäs.

      Poista
    4. Juu, eipä sitä soossia ollut ihan tolkuttomasti lutrattavaksi, mutta mielestäni määrä oli sopiva. Jäätelön makeus ja soosin kirpeys kävivät hyvin yhteen.

      Poista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...