maanantai 27. kesäkuuta 2011

Pähkinäinen parmankinkkusalaatti

Tämmöinen ohje oli tuoreessa Viinilehdessä. Näytti sen verran herkulliselta, että piti heti ottaa ja kokeilla.

100 g parmankinkkua
1/2 dl sokeria
1 dl pekaanipähkinöitä
1 kerä jääsalaattia
1 ruukku viinisuolaheinää
1/2 kurkku
2 avokadoa

kastike
1 sitruunan mehu
1/2 dl oliiviöljyä
1 tl sinappia

Paista kinkkuviipaleet rapsakoiksi kuivalla kuumalla pannulla. Valuta ylimääräinen rasva talouspaperin päällä. Sulata sokeri pannussa ja lisää pähkinät sekoitellen, kunnes sokeri on kauniin ruskeaa. Kaada pähkinät sokereineen leivinpaperille ja anna jäähtyä.

Revi tai pilko salaatti ja viinisuolaheinä tarjoilukulhoon. Leikkaa kurkku pieniksi paloiksi ja lisää salaatin sekaan. Kuori ja pilko avokadot ja lisää salaattiin.

Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja kaada salaatin sekaan. Sekoita hyvin. Murustele karamellisoidut pähkinät ja rapeat parmankinkut salaatin pinnalle.

Naminami. Salaatti oli tosiaan herkullista. Vaikka en yleensä harrastakaan salaatinkastikkeita, oli tällä kertaa kastike ihan oleellinen osa salaattia. Karamellisoidut pähkinät olivat hieno vastapaino kinkulle, jonka suolaisuus tuntui vain korostuvan paistamisen seurauksena. Mainittakoon, että pähkinöistä tuli vahvasti mieleen espanjalainen joulumakeinen turron, jota viime vuonna tuli bongattua suomestakin. Turron ei ole erityinen suosikkini, mutta mahdollisesti silläkin olisi murustettuna käyttöä osana jotain suolainen-makea-yhdistelmää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...