sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Banaanikakku

Noin vuosi sitten palasimme kotiin talvilomalta Thaimaasta. Siellä hotellin aamiaisella oli aina valtavan hyvää banaanikakkua, jota tulikin lähes joka aamu kahveen kanssa pieni palanen syötyä. Tämä kakku muistui jostain mieleen, ja siksipä päätin kokeilla sen tekemistä itse. Tämä olikin ensimmäinen kerta, kun leivoin kuivakakkua. Sopivan kuuloisen ohjeen löysin Myllyn Parhaan arkistosta.

5 dl vehnäjauhoa
2 dl sokeria
2 1/2 tl leivinjauhetta
2 tl kanelia
1 tl inkivääriä
2 dl kermaa
3 munaa
2-3 isohkoa banaania soseutettuna esim. tehosekoittimella
150 g suolatonta voita sulatettuna ja jäähdytettynä

Yhdistä kuivat aineet kulhossa. Sekoita hyvin joukkoon loput aineet. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan. Itse käytin teräksistä lasagnevuokaa, koska Thaimaan kakku oli saman muotoinen. Laiskuuksissani laitoin vuoan pohjalle leivinpaperin puhdistamista helpottamaan. En siis voidellut enkä korppujauhotellut astiaa. Paista 175-asteisen uunin alatasolla 50-60 minuuttia. Anna kakun jäähtyä ennen kumoamista. Lasagnevuoasta kakkua ei tietenkään tarvitse kumota minnekään. Siivilöi päälle tomusokeria ennen tarjoilua.

Alkuperäisen ohjeen mukaan kakku on parhaimmillaan muutaman päivän kuluttua leipomisesta. En malttanut odotella niin kauan. Söimme kakkua sen jäähdyttyä espresson kanssa ja hyvää oli. Ehkä se kakku siellä hotellissa maistui vielä paremmalta, mutta kyllä tämäkin kelpaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...