maanantai 31. tammikuuta 2011

Jäähyväiset fondeille

Joskus aikoinaan kauppoihin saapuessaan fondit kuulostivat erinomaisen hienoilta tököteiltä. Tämä efekti kesti siihen asti, kun ihan oikeasti jaksoin lukaista läpi fondipurkin tuoteselosteen. Valitettavan kaukana tuntuu purkin sisältö olevan ihan oikeasta lihaliemestä, aivan samoin kuin liemikuutiokin. Monenlaista lisäainetta ja arominvahvennetta sen sijaan on mukana. Jälkimmäiset onneksi ovat vähenemään päin.

Kesti jonkin aikaa löytää järkevä korvike. Käytännössä aika ei riitä kellossa lihaliemen keittämiseen itse, vaikka se olisikin se paras vaihtoehto. Ainoaksi vaihtoehdoksi oikeastaan jää valmis lihaliemi, joita onneksi on saatavilla. Liemet ovat yleensä myynnissä litran vetoisissa pakkauksissa. Kaikki näkemäni liemet ovat olleen ihan aidon oloisia, ilman lisäaineita valmistettuja.

Kuvassakin näkyvä Puljongin lihaliemi päätyi ensimmäiseksi testattavaksi. Näitä on myynnissä ainakin Stockmannilla sekä Hakaniemen hallissa Reinin lihan myyntipisteessä. Ostin lientä yhden litran ennen joulua. Puolet meni joulun pyhinä valmistamaani burgundin pataan. Toisen puolen pakkasin desilitran annospusseihin ja laitoin pakastimeen. Ensimmäinen käyttökokemus on nyt myös plakkarissa näistä pakastetuista liemistä. Hyvin tuntuu toimivan. Samaa aion soveltaa myös kasvis-, kana- ja kalaliemiin.

Käytännössä siis katson ruokaohjeesta tarvittavan lihaliemen määrän. Harvemmin ohjeissa puhutaan suoraan fondista, vaan yleensä ohjeistetaan lisäämään tietty määrä lihalientä. Pakastettua lientä annostellaan samoin kuin tuoretta, eli jos ohjeessa on 1 dl lihalientä, sulatan yhden desilitran pussin ja lurautan sen sisällön paistoastiaan. Eipä juuri helpompaa voisi olla. Siispä heippa hei hei lisäaineille ja arominvahventeille! Aitoa makua sen olla pitää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...